lauantai 30. marraskuuta 2019

Marraskuun Nuori Osaaja - Suvi Survo

Kerro itsestäsi, miten päädyit alalle?

Olen Suvi Survo, työskentelen WSP Finland Oy:ssä vesihuolto- ja hulevesisuunnittelijana. Tulin taloon keväällä 2017 kesäharjoittelun merkeissä. Olin jo yliopistossa kiinnostunut suunnittelu- ja konsulttialasta, joten nyt onkin ollut kiva päästä näkemään näitä hommia.  

Mitä sinulla on työn alla tällä hetkellä?

Vesihuollossa tyypillisiä projekteja ovat uusien vesihuoltoverkostojen suunnittelu sekä saneerauskohteet ja johtosiirrot. Hulevesien osalta nyt on käynnissä sekä yleis- että rakennussuunnitteluvaiheessa olevia projekteja, esimerkiksi uuden asemakaava-alueen hulevesisuunnittelua sekä huleveden laadulliseen käsittelyyn tarkoitettujen biosuodatusrakenteiden suunnittelua. Lisäksi perehdytän tällä hetkellä uutta työntekijää vesihuoltosuunnitteluun.

Missä haluaisit olla vielä parempi työssäsi / millä osa-alueella haluaisit kehittää itseäsi?


Haluaisin olla parempi suunnittelija, ja kehitystä tapahtuukin jatkuvasti kokemuksen karttuessa erilaisissa projekteissa. Tavoitteenani on oppia paremmin hulevesimallinnusta. Tietomallinnuskin kiinnostaa, sillä suunnittelutyö siirtyy koko ajan enemmän tietomallipohjaiseksi.

Mitkä ovat mielestäsi ne syyt, jotka tekevät omasta alastasi kiinnostavan? 

Työ on hyvin vaihtelevaa. Välillä pääsee pohtimaan laajoja kokonaisuuksia ja ideoimaan uusia asioita. Välillä taas keskityn detaljeihin ja mietin, miten jokin asia konkreettisesti toteutetaan. Vaihtelevuutta tuo myös se, että projektikohteita on ympäri Suomea. Ala kehittyy koko ajan, minkä ansiosta pääsen jatkuvasti kasvattamaan osaamistani. Uutta saa oppia myös, kun tekee monialaisia projekteja yhdessä useiden eri tekniikka-alojen suunnittelijoiden kanssa.

Millaisten projektien parissa haluaisit työskennellä esim. 5 vuoden päästä?

Haluaisin jatkossakin työskennellä projekteissa, jotka ovat monialaisia ja joissa kehitetään uusia ratkaisuja tulevaisuuden haasteisiin. Esimerkiksi ennusteiden mukaan sääilmiöt tulevat äärevöitymään, joten on tärkeää katsoa suunnitteluratkaisuissa tulevaisuuteen tämänhetkisten tarpeiden lisäksi, jotta ratkaisut toimivat myös vuosikymmenten päästä. Haluaisin myös hyödyntää ympäristökemian osaamistani entistä enemmän hulevesien laadullisessa hallinnassa.  

Millaisista asioista haet vapaa-ajallasi vastapainoa työnteolle?

Musiikki on minulle pitkäaikainen harrastus. Soitan pianoa ja laulan ja työkaverini kanssa meillä on klarinetti/saksofoni-piano-duo. Lisäksi neulon ja parhaillaan herättelen uinuvia ompelutaitojani. Tykkään paljon myös liikkua luonnossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti