perjantai 24. huhtikuuta 2020

Korona mullisti etätyön ja perhe-elämän yhdistämisen

Suomen hallitus ilmoitti 16.3., että poikkeusjärjestelyt alkavat, koulut menevät kiinni ja päiväkodistakin olisi syytä ottaa lapset kotiin, jos se vain on mahdollista. Kahden etätyötä tekevän vanhemman perheessä ei oikein keksitty syytä, miksi veisimme 4- ja 1,5-vuotiaat lapsemme päiväkotiin, vaikkakin tiedettiin, että työntekoa edistävä asia se ei tule olemaan. Taudin leviäminen on kuitenkin pysäytettävä ja omia lähimmäisiä ja riskiryhmiä suojeltava.


Makuuhuone muuttui työhuoneeksi.
Teimme yhdessä muutaman säännön, miten kotona olo hoidetaan. Sovittiin, että työpäivä jaetaan suunnilleen puoliksi ja se kummalla on ”työvuoro” saa tehdä rauhassa töitä ja lapsillekin teroitettiin, että työtä tekevää vanhempaa ei saa häiritä. Näin saatiin rauhoitettua tehokasta työskentely aikaa molemmille joka päivä noin 5 tuntia. Loput pakolliset työasiat hoidetaan sitten kännykällä lasten hoidon lomasta tai illalla / viikonloppuisin. Teams-kokoukset saadaan toimivaan myös puhelimen kautta ja työpuheluihin vastaaminen onnistuu todistettavasti metsäretkelläkin.

Kotona työskentelyssä on tärkeää kiinnittää huomioita työergonomiaan ja kahden ensimmäisen kotityöpäivän perusteella totesimme, ettei keittiön pöytä, sänky tai sohva ole hyviä työskentelypaikkoja pidemmän päälle. Makuuhuoneen nurkkaan raivattiin etätyöpiste ja töistä lainattiin ergonominen työtuoli, jotta selkä ja hartiat olisivat kunnossa vielä tämäkin kotirupeaman jälkeen. Taukojumppa olisi myös paikallaan, mutta rehellisyyden nimissä työpisteen viereen nostetut kahvakuula ja kuminauha ovat olleet enemmän koriste-esineitä.

Teamskokous onnistuu myös metsäretkeltä.

 Sen lisäksi, että aikuisten arki on aikataulutettu työn ja lastenhoidon välille, tehtiin myös lapsille tarkka päiväaikataulu, koska rutiinit on jotenkin säilytettävä. Aamupäiviin ulkoilua ja iltapäiviin jokin yhteinen aktiviteetti kuten leivontaa, askartelua, muskaria. Ruokaa tulee olla tarjolla yhtä tasaisesti kuin päiväkodissa, jotta (kaikkien) verensokeri pysyy tasaisena ja kiukkukohtaukset (myös kaikkien) minimoidaan. Kun kaikki neljä perheenjäsentä ovat lähes 24 tuntia vuorokaudessa yhdessä ja syövät kaikki ateriat kotona, syntyy tiskiä enemmän kuin normiarjessa ja jääkaappi on koko ajan tyhjä, vaikka se olisi juuri täytetty. Muista kotitöistä nyt puhumattakaan.

Vaikka valtakunnallinen tilanne on nyt poikkeuksellinen ja hyvin huolestuttava, löytyy tästä tilanteesta myös hyviä puolia. Työskentely on huomattavasti tehokkaampaa, kun on rajattu aika työskentelylle. Kaupunkiorganisaatiossamme on otettu pakotetusti huima digiloikkaus kokous- ja työskentelytavoissa sekä sähköisessä asiakaspalvelussa. Viikon perusteella etäkokoukset toimivat yllättävän hyvin ja työt etenevät normaaliin tahtiin. Lisäksi työpäivän lomassa tulee ulkoiltua enemmän ja perheen kanssa tulee vietettyä enemmän aikaa kuin normiarjessa, kun harrastuksia ei ole.

Näistä asioista on hyvä ottaa opiksi, kun päästään palaamaan normiarkeen. Toivottavasti epidemia ei jatku pitkään ja viruksen leviäminen saadaan hallintaan ja haitat yhteiskunnalle ja yksilölle olisi niin vähäiset kuin tässä tilanteessa on mahdollista.

Uusi viikkorutiini.


Jaksamista kaikkien arkeen, terveyttä ja aurinkoisia päiviä toivottaa,

Anna Tienvieri
SKTY Nuoret Ammattilaiset

ps. Loppuun pakollinen disclaimer: tätä juttua kirjoittaessa etätyön ja lastenhoidon yhdistämistä oli takana vain vajaa viikko ja olo optimistinen. Jutun julkaisun aikaan tilanne luultavasti jatkunut pidempään ja pinna kiristynyt kaikilla neljällä perheen jäsenellä.  

perjantai 31. tammikuuta 2020

Tammikuun Nuori Osaaja - Kaisa Komulainen

Kerro itsestäsi, miten päädyit alalle?
Työskentelen Helsingin kaupungilla tiimipäällikkönä. Tiimini vastuulla on katualueiden ylläpidon järjestäminen, ja tiimiin kuuluu tilausvastuullisten projektipäälliköiden lisäksi kaksi valvojaa, kaksi toimistoinsinööriä ja kunnossapitolaskutuksesta vastaava henkilö.

Aloitin lukion jälkeen opinnot Helsingin yliopistossa, mutta siskoni houkutteli minut vaihtamaan opinnot silloiseen Teknillisessä korkeakoulussa. En ehtinyt juurikaan perehtyä hakuvaihtoehtoihin, joten opintosuuntien hakujärjestys valikoitui lähinnä fiilispohjalta. Sille tielle sitten jäin ja valmistuin DI:ksi. Välissä kävin kuitenkin viimeistelemässä maatalous-metsätieteiden kandidaatin tutkinnon ja suunnitelmissa on saada maisterin paperit ulos joskus hamassa tulevaisuudessa, kun opintoihin on aikaa.


Mitä sinulla on työn alla tällä hetkellä?
Vuoden alusta työpaikassani oli pienimuotoinen organisaatiouudistus, joten uusien käytäntöjen luominen uudella porukalla on töissä nyt ajankohtaista.
Ensi viikolla pääsen esittelemään työtäni poliitikoille ja kevään aikana käynnistämme mm. katuylläpidon laatuvaatimusten päivityksen. Lumettomasta talvesta huolimatta työn alla on myös erilaisia suunnitelmia ja selvityksiä, jotta olisimme jatkossa entistä paremmin varautuneita lumisiin talviin.

 
Missä haluaisit olla vielä parempi työssäsi / millä osa-alueella haluaisit kehittää itseäsi?
Olen ollut esimiestehtävissä nyt 2 vuotta ja pyrin tällä hetkellä kehittämään itsessäni johtamis- ja esimiestaitoja.

 

Mitkä ovat mielestäsi ne syyt, jotka tekevät omasta alastasi kiinnostavan?
Tiimilläni on paljon valtaa ja vastuuta ja yksittäiset päätökset vaikuttavat merkittävästi tuhansien helsinkiläisten elämiseen. Tekemämme valinnat vaikuttavat suoraan esimerkiksi pyöräilyn houkuttelevuuteen. Vastaamme myös urakoiden valmistelusta ja kilpailuttamisesta ja sitä kautta on mahdollista vaikuttaa mm. ympäristöasioihin ja työllistämiseen hankintojen kautta.

Itseäni kiehtoo työ, jolla on suurta yhteiskunnallista merkitystä ja mahdollisuus vaikuttaa. Oman työnsä tulokset ovat yleensä ylläpidossa myös melko nopeasti havaittavissa.

 
Millaisissa tehtävissä tai millaisten projektien parissa haluaisit työskennellä esim. 5 vuoden päästä?
Haluan tehdä työtä, joka sopii arvoihini ja jonka koen tärkeäksi. Toivon olevani mukana kaupunkikehityksen haasteiden ja liikkumisen muutoksen ratkaisemisessa.

 
Millaisista asioista haet vapaa-ajallasi vastapainoa työnteolle?
Vapaa-ajalle ei ole mitään ongelmia keksiä tekemistä, siitä huolehtivat 1- ja 3-vuotiaat tyttäreni.

Mikäli joskus omaa aikaa järjestyy, käyn mielelläni teatterissa tai musikaalissa ja tavoitteena on järjestää enemmän aikaa liikunnalle.