lauantai 13. heinäkuuta 2019

Heinäkuun Nuori Osaaja - Ella Uotila

Kuvaile lyhyesti tähänastinen työhistoriasi






Oman alan harjoittelussa olin viime kesänä Etelä-Afrikassa, tutkin erilaisia asuinalueita ja työskentelin Rustenburgin kunnan kaavoituksen apuna. Rustenburgissa kaupungistumisen ongelmat ovat hyvin erilaisia kuin Suomessa ja matka oli silmiä avaava kaikin mahdollisin tavoin. Nyt olen harjoittelussa Raide-Jokerilla Espoon kaupungilla. On hienoa päästä seuraamaan kotimaassa näin suurta hanketta. Ennen oman alan harjoitteluja olin monta vuotta kotikaupunkini paikallisessa kahvilassa töissä ja siitä saatu itsevarma asiakaspalvelukokemus on minulle erityisen tärkeää. Etelä-Afrikan lisäksi ulkomailta työkokemusta on karttunut ravintola-alalta Australiasta ja vapaaehtoistöistä Islannissa. Kaikkia työkokemuksia yhdistää valtava kahvinkulutus.

Mistä työkokemuksesta on ollut eniten hyötyä?

Jokaisesta työpaikasta olen oppinut paljon uutta. Merkittävimpiä työkokemuksia ravintola-alalta on asiakaspalvelutilanteet, joissa fyysisen kiireen lomassa on täytynyt rauhoitella asiakkaita ja venyttää päivää. Tyytyväinen asiakas ja tilanteen raukeaminen toi aina onnistumisen fiiliksen. Rustenburgissa työskentely oli kokonaisuudessaan tärkeä ja kasvattava kokemus minulle. Työkulttuuri on siellä todella erilaista kuin Suomessa. Ulkomailla työskentely on myös vahvistanut englannin kielen taitoani, joka on täysin sujuvaa tilanteessa kuin tilanteessa ja siitä olen hyvin ylpeä. 

Mitä osaamisaluettasi / kykyä tahtoisit kehittää tulevaisuudessa?

Tulevaisuudessa haluaisin opetella 3D-mallintamaan. Visualisoinnilla on myös mahdollisuus tuoda suunnittelua helpommin lähestyttävämmäksi. Opiskelijana minulla on myös vielä paljon asioita, joissa haluaisin syventää osaamistani ja vielä enemmän asioita, joita haluaisin oppia. Haluan tietää lisää sitä mukaa kun opin uutta. 

Mitä sinulla on työn alla tällä hetkellä?

Kesän puuhiini kuuluu työmaapyöräily Raide-Jokerin linjalla. Tarkastelen tilapäisiä liikennejärjestelyitä ja mietin miten niitä voisi kehittää. Hyvällä säällä hauskaa kesähommaa! Valmistumisen häämöttäessä myös opinnäytetyön pohdiskelu on vireillä. 

Mitä haluaisit kertoa muille kesäharjoittelun parissa puuhaaville?

Pidän jokapäiväistä oppimispäiväkirjaa, koska kaiken uuden opettelun keskellä välillä tuntuu, että unohdan, kuinka paljon olen oppinut lyhyessä ajassa. Oppimispäiväkirjan ensimmäisille merkinnöille on hauska palata ja nähdä taitojen karttuneen. Kesäharjoittelut ovat myös avanneet minulle, mistä pidän ja varsinkin ne asiat, joista en pidä!