sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Marraskuun Nuori Osaaja: Arttu Kantonen

Kuka olet ja mikä on osaamisalasi?
Olen Arttu Kantonen, 24 vuotias rakennusinsinööri Lapin AMK:sta Rovaniemeltä. Opiskelujen myötä päädyin Rovaniemeläiselle Suomen Kuntotekniikka Oy:lle kesätöihin 2016. Syksyn tullen
työnteko jatkui opintojen ohella ja 2017 keväällä valmistumisen myötä juurien vetäessä Keski-Suomeen avattiin Kuntotekniikalle toimipiste Jyväskylään. Omiin työtehtäviini on alusta asti kuuluneet monipuoliset infraomaisuuden kunnonhallinnan tehtävät lukuisien projektien muodossa. Projektien myötä ovat tulleet tutuiksi mm. kuntotiedon kerääminen maastossa, paikkatiedon kanssa työskentely, korjausvelkalaskenta ja kunnostustoimenpiteiden alustavat suunnittelut. Luonnollisesti työskennellessä kunnonhallinnan parissa on myös elinkaariajattelumalli osana osaamisalaani.

Miten tulit valinneeksi opiskelualasi, mikä innosti lähtemään tälle alalle?
Rakennusalalle päädyin maatalouden parissa vietetyn lapsuuden myötä heränneen konkreettisen tekemisen tarpeen myötä. Lukion jälkeen AMK tuntuikin luontevalle valinnalle yliopiston sijaan ja rakennusala itseä kiinnostavalle. Suuntautumisen osalta valinta ei ollut aivan yhtä selkeä, joten päädyinkin käymään suuntaavat opinnot niin talonrakentamisen kuin infrapuolen osalta. Kuntotekniikalle päädyin luokkalaisen ja silloisen Kuntotekniikan työntekijän houkuttelemana.

Minkälaisia projekteja työpöydältäsi löytyy tällä hetkellä?

Hektisen ja toistaiseksi lumettoman ”talven” myötä työpöydälläni odottaa Paraisten marraskuussa kerätty kuntokartoitusmateriaali kunnan katujen osalta. Yleensä tähän aikaan vuodesta on vastaavat projektit viimeistelyä vaille taputeltu odottamaan ensi kevättä tai mahdollisia lisätöitä. Projekti onnistuttiin laittamaan alulle poikkeuksellisen nopealla aikataululla.

Paraisten projektin lisäksi talvea vasten pöydällä odottaa kelipalvelun tuomat tehtävät. Tiestön kunnonhallinnan projektien sijoittuessa pitkälti kesäaikaan, on Kuntotekniikka Oy tehnyt aluevaltauksen kelitiedon palveluntuottajana pääasiassa ylläpidon tarpeisiin, joka täyttää hyvin talveksi hiljenevää kunnonhallinnan projektikantaa. Kelitiedon tuottaminen lähti liikkeelle 2016 kelisensoreiden pilotoinnin parissa yhteistyössä Jyväskylän ja Turun osalta. Sittemmin palvelun kehittyessä on asiakkaina myös Helsinki ja uusimpana Rovaniemi. Omalla työpöydälläni tämä tarkoittaa tällä hetkellä Jyväskylän palveluun liitettävien sadantamittareiden asennustöitä.

Missä haluaisit olla vielä parempi/millä osa-alueella haluaisit kehittää itseäsi?
Kokemusta karttuu päivä päivältä enemmän ja nykyisen maailman menon myötä täytyy olla aina valmis oppimaan uutta ja sopeutumaan tilanteeseen jatkuvan kehityksen mukana. Ollessani varsin nuori kunnonhallinnan konsultointiin painottuneen yrityksen toimissa, henkilökohtaisena kehitystä vaativana ominaisuutena voisin pitää omaa rohkeutta esiintyä ammattilaisena. Löydän itseni usein antamassa tilaa vanhemmille/kokeneemmille tekijöille vaikka oma kokemukseni olisi ko. asiassa vahvempi. Toki tilaa täytyy antaa, mutta omaa tila tulee myös ottaa haltuun. Tässä varmasti helpottaa ajan kanssa karttuva kokemus, mutta myös asenne vaatisi pientä viilaamista omalla kohdallani.

Millaisista asioista haet vapaa-ajallasi vastapainoa työnteolle?


Vastapaino työelämälle löytyy kotoa luontevasti kahden pojan myötä. Noin 2,5- ja puolivuotiaat pojat pitävät omilla touhuillaan ajatukset pääasiassa poissa työasioista. Omiakin vastapainoja työnteolle löytyy kiinnostuksen muodossa moottoripyöriin, jollaista ei kuitenkaan tällä hetkellä tallista löydy. Lisäksi oma mieli lepää erilaisten käsitöiden parissa. Aina löytyisikin jotain korjattavaa tai askarreltavaa.

Terveisesi kuntatekniikan Nuorille Ammattilaisille tai tätä alaa harkitseville nuorille
Rakennusala itsesään ja koulutus tarjoavat erittäin laajan kirjon erilaisia mahdollisuuksia. Ensimmäinen paikka ei välttämättä ole se oikea, mutta luulen, että jokaiselle alasta vähänkään kiinnostuneelle löytyy oma mielekäs paikkansa. On se sitten suunnittelijana, työnjohtajana, työmaainsinöörinä tai konsulttina, miksei jopa yrittäjyyden puolelta. Mahdollisuuksia on tosiaan monia. Pelkällä sosiaalisella ja työtä vieroksumattomalla asenteella pääsee pitkälle. Virheistä oppii ja kysymällä saa lisätietoa! 😊