tiistai 22. lokakuuta 2019

Yhteistyökumppanimme hanke: WSP, Hiekkaharjun vesitorni




WSP on vastannut Vantaan Hiekkaharjuun nousevan uuden vesitornin rakenne-, arkkitehti-, geo-, liikenne- ja ympäristösuunnittelusta sekä tornin hulevesien suunnittelusta. Vantaan kaupunki ja HSY valitsivat hankkeesta järjestetyn suunnittelukilpailun voittajaksi WSP:n ”Siluetti” -ehdotuksen, jonka pohjalta vesitornin ulkoasua työstetään. Suunnittelukilpailussa etsittiin kaupunkikuvallisesti ja visuaalisesti innovatiivista ilmettä vesitornille.

Itse tornista, sen piha-alueesta ja ympäröivästä puistosta haluttiin tehdä ympäristön asukkaita alueella houkutteleva kokonaistaideteos. Esimerkiksi vesitornin piha-alueelle lisättiin veden liikettä muistuttavia harjanteita pehmentämään isoa aukiota. Tornia ei kuitenkaan maisemoida uudestaan, vaan se liitetään osaksi viereistä ulkoilu- ja virkistysaluetta, ja puisto jää mahdollisimman luonnonmukaiseksi.

Torni pidetään sävyltään vaaleana ja säiliöosan julkisivu verhoillaan perforoidulla eli rei’itetyllä metallikasetilla. Perforointikuvio esittää vedestä nousevia kuplia. Tornin tukia pyöristetään, jolloin tuet muuttavat tornin siluetin sulavamman muotoiseksi.

Tornin varsiosa, vinotuet sekä säiliöosan alapinta valaistaan Led-valaisimien avulla. Näin valaistus kohdistetaan vain haluttuihin kohtiin, jolloin korostetaan vesitornin arkkitehtuuria. Vesitornin yläosa valaistaan perforoinnin takaa, jolloin yläosaan saadaan luotua läpikuultavuutta ja keveyttä. Valaistus luo torniin elävyyttä, sillä se aaltoilee hienovaraisesti veden lailla.


Lue lisää Hiekkaharjun vesitornin rakentamishankkeesta tämän linkin takaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti